Doug Alderson

Kävely oli vain mailin ja puoli ottaen noin puoli tuntia, mutta tuntui kuin olisin kävely ajassa taaksepäin kymmenen tuhatta vuotta.

Se oli lopussa Yhdysvaltain länsiosissa matka-useimmiten auton, jossa olen takaisinpäin 1939 matka ottanut minun isovanhemmat. Olin vieraillut Grand Canyon, Yosemite, Yellowstone ja muiden luonnon ihmeitä, ja päätti, että 10.000-jalka vuoristotasangon joka oli tunnustettu ihmiskunnan historian ulottuu tuhansien vuosien, joka merkitään erityistä pyhyyttä ja Intiaanit, oli sopiva johtopäätös .

Wyoming n kiinteän täydentää Medicine Vuori, osa Bighorn National Forest, isännät yksi suurimmista esihistoriallisia lääketieteen pyörät Pohjois-Amerikassa. Kahdeksankymmentä jalka laaja kivi ympyrä, jossa kaksikymmentäkahdeksan pinnoja noin keski kiven kasa ja kuusi rock-paalut tai röykkiöt sijaitsevat eri ulko pistettä, arvioidaan olleen käytössä vuosituhansien eri Plains ja vuoristorotuihin heimoa. Nyt pyörä on edelleen suosimissa useat heimot, yleisin käytäntö on visio quest jossa yksilöt etsivät hengellistä suuntaan ja harmoniaa, ja jättää rukous tarjoukset vastineeksi.

Alkuperä tarina pyörän vaihtelee heimonsa heimoon. Crow Intiaanit väitti se oli, kun he ensimmäinen saapui, uskoa, että aurinko rakennettu se osoittaa ihmisille, miten tiipii. Shoshone ja toisten mielestä pikkuväki rakennettu pyörää ja että he elävät yhä luoliin alla. Varhainen kansatieteilijä, GB Grinnell, ehdotti, että pyörä on kivi mallin Cheyenne Sun Dance jättää rakennettu jossa puu oli vähäistä.

Ehkä pyörän toiminut kello tai kalenteri erityisiä rituaaleja ja seremonioita. Tutkiessani pyörää National Geographic, huomattava tähtitieteilijä John A. Eddy havaitsi, että monet Cairns riviin kesäpäivänseisauksen auringonnousun ja auringonlaskun, ja kasvavat pistettä kolmen kirkkaiden tähtien-Aldebaran, Rigel ja Sirius. "Varhainen intiaanien tasankojen käytti auringon ja tähtien melko kehittyneitä," Eddy päätökseen.

Alkuillasta olin vedetään unpaved Forest Service pysäköintialue lähellä pohjaa Medicine Vuori ja aloitti 1,5 mailin kävely nousu. Ajoneuvon pääsy sivustolle on vahvasti säänneltyä, ja katsottiin aiheelliseksi. Yksi on ansaittava oikeus vierailla pyörä, tunsin. Onhan native ihmisiä kautta aikojen ollut kerran kävelimme tämän paikalla päiviä ja jopa viikkoja, etsijöille pyhä.

Nouseva mutkittelevaa tietä, olen pian tapasi viimeisen ryhmän kävijöitä, jotka olivat matkalla alas, sillä vain yksi toinen auto oli pysäköintialueella. Vierailun oli noussut tasaisesti viime vuosina, joten pidin sitä melkein ihmeellistä, että löysin itseni ittekseni ylös vuorelle. Länsi Aurinko upotus ja pois pilvet, uiminen mountaintop pehmeissä keltaista valoa näyttävä näky. Sitten huomasi erehtymättömän muodossa kettu käynnissä alas polkua kohti minua. Me melkein tapasivat kasvotusten ennen hän nopeasti scooted pois osaksi harjalla. Ihmiset ehkä ovat lähteneet vuoren illalla, mutta ei luontoa.

Kun aukko ennen viimeistä nousua, merkki kertonut, kuinka tämä oli yhdessä muinaisen polku, jossa buffalo tähtäävä Plains ihmisten vuorovaikutuksessa enemmän metsästäjä-keräilijä vuorten asukkaat, paluuta 10000 vuotta. Medicine Vuori oli aina paikka rauhaa, joissa jopa perinteisiä vihollisia, kuten Crow, Blackfeet ja Sioux voisi kerätä unmolested. Sama pätee muihin sivustoihin, kuten Pipestone alue Lounais-Minnesota, jossa punainen catlinite saatiin lääketieteessä putkia.

Oikein, on viimeisen osuuden nousu, reitti oli punainen herne sora, ehkä symbolinen pyhää punainen maantie seuratessa kun ne näkevät elämäänsä palveluksessa Luojan.

Approaching the wheel, colorful prayer flags, tobacco ties, medicine pouches and other offerings that had been tied on the rope perimeter fence danced in the wind. The power of the place was permeable. I had been climbing with exuberance, feeling more energized than I had in days, but I slowed when I neared the top and walked around the wheel in a clockwise fashion. Sitting in the west, facing east, I then knelt and pulled out the long-stemmed medicine pipe I had received from a Muskogee spiritual leader named Bear Heart more than twenty-five years before. I smudged myself and the pipe with cedar leaves-purifying natural incense–as I filled the red bowl with pure tobacco, humming a chant Bear Heart had taught me. As I had first been instructed, I pointed the stem towards the four directions, then toward the sky and earth, before bringing it towards my own heart and to my lips to light it.

Many native people believe that Creator placed spirit helpers in all four directions, and in the sky and earth, and that a piece of divinity was placed inside each of us. That is why the number seven is often considered a sacred number.

I smoked the pipe and prayed for all life on earth, for my family and loved ones, for my ancestors and future generations, and for spiritual harmony and clarity in my life. I gave thanks for my journey and how it had first come about. And I gave thanks for the public lands that are being carefully protected into the future, and for those people who remain vigilant in their stewardship of those lands.

With my eyes closed, I lifted the pipe to the sky in thanksgiving just as a young voice called out from the trail, “Indians!” Startled, I glanced over at a sandy-haired boy who had fixated on the colorful prayer flags and other objects tied to the fence. He was racing up the hill. Behind him was a man and woman, a young girl of about four, and a large black dog. I backed away quietly as the father tried to keep the boy from handling the offerings. They talked loudly, snapped a few pictures, and stayed only a few minutes, barely noticing me. This was clearly a tourist stop for them, a curiosity. So what if someone was praying? In that instant when that boy had cried out “Indians!” I realized the tremendous educational challenge that remains regarding Native American sacred sites that are open to the general public. What if I had been on a vision quest, sitting inside the wheel praying for up to four days without food or water, and tourists strolled up taking photos of me? How would I feel? One wouldn't enter a Catholic Church and scream, “Nuns!”

Signs can be effective-if people stop long enough to read them. One sign explained that some native leaders believe the medicine wheel belongs to all people, but with that access comes a tremendous responsibility. Visitors should approach sacred Native American sites with respect and reverence, as they would their own church or temple. Of course, children will be children, and I bore no ill will towards the young boy.

What is the best way to regulate a sacred site? When numerous tribes are using it, such as the medicine wheel, you can't put it in the hands of one tribe, and if you allowed only Native Americans to use it, who would determine who is a Native American? The lines are blurry after generations of racial mixing and the fact that some tribes and groups are not recognized by the federal government, even though members may have bona-fide native blood and cultural heritage. And what about those sincere seekers who are not Native American? Is there a place for them?

I remembered a visit to another holy site–Bear Butte in South Dakota-many years before where a clear-eyed caretaker reminded every visitor to be quiet and to not disturb people who were praying. One on one human contact can be very useful in educating visitors. The sacred can remain sacred, and all visitors can leave and take away something that is good.

A good start regarding the stone wheel on Medicine Mountain was the formation of two Native American tribal organizations, the Medicine Wheel Alliance and the Medicine Wheel Coalition, in response to a 1988 Forest Service proposal to build a viewing platform at the wheel. With help from environmental and historic preservation groups, the platform proposal was successfully blocked and a long dialogue was begun on how best to protect the integrity of the site. The groups and the Forest Service eventually developed an historic preservation plan for the wheel and the surrounding 18,000 acres, the entire mountain. One tenet allows for privacy by Native American practitioners when requested. Additionally, efforts are being made for more Native American interpreters during the tourist season.

Yrittäessään selittää hengellinen merkitys paikoissa kuten lääkkeen pyörän tekijän TH Watkins huomauttaa, että nykyaikainen luokittelut kuten "kansallinen metsien" tai "kansallispuistot" ovat käytännössä merkityksettömiä, koska Native American uskovansa järjestelmiä ja käytäntöjä ei ole seiniä. "Ne [pyhiä paikkoja] edustavat laatua, jonka arvoa ei voida mitata rajat vedetty tai ekosysteemien mitattu tai villieläinten inventoitu", hän kirjoitti. "On Hengellisyys näille maille, jotka voidaan mitata pöytäkirjoihin sydämen, ulottuvuus, joka liittyy antiikin yhteys ihmisten välillä ja Wild World, joka ylläpitää niitä. Intiaanit, ensimmäinen kansojen tällä mantereella, ovat noudattaneet tässä yhteydessä enemmän uskollisesti kuin ne, jotka ovat seuranneet heitä hallitseva ihmisen läsnäolo tässä maassa. Se on perinteinen intiaanit uskovat, pyhä yhteys, ja ne vahvistaa sitä missä ja milloin he voivat kanssa rituaaleihin vanhemmat kirjataan aikaa. "

Bill Tall tiedote, Pohjois-Cheyenne vanhempi, laita se vielä ytimekkäästi: "Maa on henki. Kaikki luominen on henki. Kaikkea sitä tulee pyhä maa on pyhä. "

Perinteiset native ihmiset huomauttaa, että on olemassa vaara suojataan tiettyjä pyhiä paikkoja, tai laajemmassa merkityksessä, puistojen ja erämaa-alueet, jos muut maat sitten avoinna laukkaava hyväksikäyttöä. If all of our actions were done with careful planning and attunement to the land, our entire economy and way of life would become more sustainable, and our problems would be solved from the ground up, with day to day choices. Pie in the sky, I know, but places such as the medicine wheel have given me a glimpse of the possibilities.

Before leaving the wheel, I placed tobacco and ash from my pipe along the perimeter where I had been sitting. I knew not to leave crystals or other objects that have not been traditionally used in this region. Tobacco, on the other hand, is sacred to nearly all Native American tribes on this continent. It was always used with prayer and ritual; only since the arrival of Europeans has tobacco been used in an addictive and recreational fashion, with numerous health consequences. Even chemicals are added to some brands to enhance addiction. One has to question the moral efficacy of such practices.

The next morning, after sleeping on the ground for the last time, I drove south, towards Denver and a plane ride home. I felt less alone than I had in my entire journey. It is that way when you touch the sacred-you feel a part of everything and everyone. My highest hope was for our nation's sacred landscape to remain as steadfast guideposts to point the way for future travelers, helping us to honor and strengthen an age-old compact between humans and the earth.

Doug Alderson on kirjoittanut lukuisia lehtiartikkeleita ja kolme kirjaa, mukaan lukien Vision pitäjien (Quest Kirjat 2007), noin kävelykierroksia eri puolilla Yhdysvaltoja ja kokemuksia Native American ihmisiä. Hänen ensimmäinen kirjansa, Waters Vähemmän matkusti (University Press of Florida) oli runner-up parhaan matka-kirjan vuonna 2006 Pohjois-Amerikan Travel Journalists Association. Hänen uusin kirja, New Dawn varten Kissimmee River: Orlando Lake Okeechobee Kayak, voidaan vapauttaa University Press of Florida loppukesästä 2009. Lisätietoja työstään, kirjaudu www.dougalderson.net.