Vain Happening: Intian Maha Kumbha Mela
Janet Amalia Weinberg
Ihmiset ajattelevat eri tavalla Intiassa, tai siltä se tuntui kun seisoin rannoille Ganges ympäröimänä kuusikymmentä miljoonaa hindupyhiinvaeltajaa jotka olivat tulleet joen uimaan. Luulin vesi oli saastunut ja voisi tehdä minut sairaaksi, I'd nähnyt roskat, ulostetta, ja kolme ruumiita siinä. heidän mielestään se oli pyhä ja voisi puhdistaa heidät synnistä.
Tällainen pyhiinvaelluksia, nimeltään Kumbha Melas, esiintyy säännöllisesti eri pyhä uimarantojen Intiassa, mutta tämä oli Maha Kumbha Mela, erityisen lupaava tapahtuma, joka tapahtuu kerran neljäkymmentä neljä vuotta. Legendan mukaan yleispalvelun voimia hyvä ovat niin keskittynyt tällä hetkellä, että yksinkertaisesti osallistumalla Mela voi puhdistaa monia elämiä. Olin muutos kohta elämässä ja olivat tulleet, ei notkahdus Ganges, vaan uppoudun tämä myönteinen konsensus todellisuutta.
Se oli suurin kerääminen ihmiset kaikkialla maailmassa ja väliaikainen kaupungin ehkä miljoona armeijan teltat oli pystytetty kuukauden mittaisen tapahtumassa. Olin leiriytyivät aivan Mela perustein erillisalueelle 400 muuta länsimaalaisten valtioilta.
Eräänä päivänä, ryhmä meitä minun leiri sai ratsastaa kuulla Dalai Llama puhua. Joukko kymmenettuhannet odotettiin niin lähdimme aikaisin. Koska automme tuli Mela, olimme tempautuu aistien tsunami. Ihmiset olivat kaikkialla ratsastaa riksat ja Land Roverin, kamelit ja aasit, kävely, seisominen, ruoanlaitto, rukoillen, odottamassa, nukkuminen. Ryhmät kaukaisista kylistä istui pitkin pölyisillä teillä. Toimittajat myydään kaalit, pähkinöitä, sipulia, perunaa ja munakoisoa. Naiset, kuivaus juuri pesty Saris tuulessa, unfurled kahdeksantoista jalka bannerit väriä. Sadhus-pyhät miehet juoksevalla parta ja tunkeutuu silmien-hiked ja sieltä Ganges. Lehmät vaelteli. Kilpailevat kuulutusjärjestelmät räjäytti lauluja ja rukouksia. Savu miljoonaa lantaa ruoanlaitto tulipalot tukossa ilman ja haju suitsuke, santelipuu ja curry makeutettu sitä.
Sixty neliömailin teltta-kaupunki oli jaettu sektoreihin. Ei ollut tieopasteet, mutta temppeleitä ja uskonnollisten ryhmien oli omat leirit tunnistamisen yhdyskäytäviä. Olimme niin aistien ylikuormitus että meillä luultavasti oli läpäissyt samat yhdyskäytävät uudestaan ja uudestaan ennen kuin huomasimme meidän kuljettaja otti meidät ympyrää.
Tavallisesti olisin ajatellut: "Me olemme menettäneet, voisimme kaipaamaan Dalai Llama, se on kaikki kuljettajan vika ...." Mutta en usko, mitä oli tapahtumassa oli huono tai väärässä. Itse en ajattele sitä ollenkaan, se oli juuri tapahtumassa.
Koska kuljettaja harhailivat, ihmettelin nähtävyyksiä. Olin hyödynnetään vain Mela on jalka, sen näkemistä autolla oli odottamaton bonus. Matkan varrella tapasimme toisen menettänyt auto, pakattu länsimaalaisten meidän leiriin. Vaikka kuljettajat sille, vaihdoimme tuijottaa kanssa sadhu - hän hänen oranssi dhoti, lasitettu punaiset silmät ja Vishnu Trident, meillä meidän aurinko hatut, tummat lasit ja lenkkarit. Lopulta kanssa rauhoittavaa nyökkää, kuljettajat jatkoivat Quest.
Kun me viimein päämääräämme, löysimme väkijoukon myllertävä kanssa huhuja että Dalai Llama ei näy. Jälleen olisin saanut pettynyt, mutta minun uusi ja outo tila hyväksyä ja liikkuu virtaus oli vielä minun kanssani.
Yhtäkkiä ajoneuvo sinkosi ulos yhdiste. Joku huusi: "Siinä menee Dalai Llama!" Ja automme lähti vuonna takaa-ajoon. Nyt näytti siltä, olimme onnekkaita ovat eksyneet. Muuten, meidän kuljettajat olisi pudonnut meidät pois aikaisemmin ja me, kuten kaikki ne ihmiset olemme jääneet, ei olisi ollut mitään kuljetuksen.
Chase päättyi pieni teltta. Yksitoista meistä nyt, viisi autoni ja kuusi, mukaan lukien kahden miehen kuvausryhmä, muista. Poistimme meidän kengät ja tuli teltta. Uhkaava vartijat aseistettu Uzis tutkivat meitä vaan antaa meidän kulkea. Inside, Dalai Llama oli polvillaan rukouksessa ennen alttarin. Hänen takanaan viitisenkymmentä intiaanit, enimmäkseen sadhu "perinteisen oranssin ja okran kylpytakit, la jalat ristissä matot. Meidän kaksi carloads aihekokonaisuuksien takana teltan.
Hetken kuluttua, hänen pyhyytensä, puhuminen Tiibetin alkoi käsitellä kerääminen kautta Hindi kääntäjä. Ihmiset kysyttyihin kysymyksiin hän on kuullut lukemattomia kertoja, mutta hän antoi kullekin henkilölle hänen täyden huomion ja vastasi aitoa välittämistä. Kun hän lopetti puhumisen kanssa intiaanit, hän hymyili ja huusi meille Englanti, "Tule ylös."
Olemme suljettuna hänen ympärillään, hämmästynyt meidän onni. Sen sijaan, että osa joukko tuhansia meillä ollut käytännössä myönnetty yksityisen yleisölle. Hän allekirjoitti nimikirjoituksia, nauroi, puhui maailmanrauhan, ja ilmaisi tyytyväisyytensä nähdä länsimaalaisia klo Mela. Hänen säteilevä ilo innostunut meitä kaikkia.
Kun Dalai Llama nousi lähtemään, tusinaa tiibetiläisten välittömästi muodostivat ihmisten aidan pitkin molemmin puolin hänen polku poistua. Hän kulki, kuten suhahdus ilon, pysähtyen antaa yksi sadhu parran leikkisä hinaaja ja Pat toisen poskelle ennen lähtöään.
Toverini odottivat ulkopuolella. Meidän auto ei ollut. Toinen carload myös kuvausryhmä, oli mennyt niin hyvin. We were all hot and tired and ready to return to our camp. There was just one hitch: we didn't know where it was.
We gathered at the side of the road to look for a taxi, a rickshaw, a pony cart – anything that could take us back. For as far as we could see, the dusty road was flanked by tents and teeming with people, but there were no vehicles. Ei mitään. We tried to get directions, but those we asked either didn't understand English or had never heard of our camp. Even if we had known which way to go, two members of our group were somewhat handicapped and couldn't walk very far.
Normally, I would have been alarmed and anxious. But as before, I didn't judge what was happening or think anything about it; it was just happening. I don't know if being at the Mela purified lifetimes, but it sure was purifying my habit of evaluating and interpreting every experience.
We sat on some boxes, conveniently piled by the side of the road, watched the crowd, and waited. Five minutes passed . . . ten . . . viisitoista. . . . Suddenly, a black sedan appeared! Before any of us could wave to it, the car screeched to a halt in front of us.
The door flung open and out stepped the leader of the group I was staying with. The leader!! He had come to meet the Dalai Llama and found us instead. When we informed him that His Holiness had left, he got back into his car and sped away-but not before he'd whipped out a cell phone and called for a car to pick us up.
We were giddy. How amazing! How perfect! We could never have hoped for or imagined such a rescue. As we waited for the car to arrive, someone joked, “Now all we need is a parade.” As if by magic, a procession complete with music, painted elephants, camels, and row after row of marchers appeared.
That's how it was at the Mela . Ordinary thinking, full of expectations and judgments, seemed to fall away and every disrupted plan became an adventure.
Now, back in my regular life, I have plenty of opportunity to get upset when things don't go “right.” Car batteries die, keys get lost, people disappoint me, I disappoint myself-the possibilities are endless. But that also means I have plenty of opportunity to remember the Mela and to see what's happening as just what's happening.
Janet Amalia Weinberg is a former psychologist who has traveled in Asia, Africa, South America and Europe. Her short stories have appeared in numerous literary magazines as well as in an anthology she edited, designed to change negative stereotypes of aging (STILL GOING STRONG; Memoirs, Poems and Stories about Great Older Women, Routledge, 2006).